19.9.2013

Avioliittolaki ja demokraattinen ongelma

Jatkan vielä sarjaa, joka liittyy kansalaisaloitteisiin, ja vuorossa on se ilmeisesti eniten mieliä kuohuttava, aloite sukupuolineutraalista avioliitosta.

Maamme liberaaleja puheenvuoroja seuratessa ei voi välttyä vaikutelmalta, kuin tällä maalla ei olisi muita ongelmia kuin lakipykäliä, jotka vaikuttavat marginaalisella tavalla marginaalisen ihmisjoukon elämään. Turhauttavinta on se, kuinka tätä asiaa vatkataan kaikilla mahdollisilla foorumeilla, kun taas meihin kaikkiin vaikuttavat ja paljon suuremmat ja vakavammat asiat jäävät vähemmälle huomiolle, vaikka minusta ne oikein huutavat saadakseen huomiota.

Silloin, kun aloite maaliskuussa alkoi saada vyörymällä kannatusilmoituksia, arvoliberaaleissa piireissä ilahduttiin kovasti. Seuratessani sivusta vähäisellä kiinnostuksella tätä iloa ja innostusta herkkä filosofinnenäni vainusi aloitteen puuhaajien toiminnassa mielenkiintoisen ja pohdinnan arvoisen asian.

Lakialoite tulee piakkoin eduskuntaan, joka käsittelee sen. Aloitteen puuhaajat toivovat asian menevän läpi, ja totta puhuen se on heille ainoa sopiva ratkaisu. Jokainen voi itse tykönään miettiä samaa asiaa kuin minä: jos aloite ei johda vaatimiinsa lakimuutoksiin, aikovatko aloitteen puuhaajat antaa periksi? Minun ei tarvinnut kauan miettiä asiaa. Jos aloite hylätään, he keräävät riittävän määrän nimiä samanlaiseen aloitteeseen, jonka he antavat seuraavan eduskunnan päätettäväksi, ainakin mikäli asia ei löydy seuraavasta hallitusohjelmasta. Ja he perustelevat toimensa seuraavasti: ”Vaalit on käyty, kansa on puhunut, nyt on uusi eduskunta ja uudet mandaatit, aloite voi hyvinkin mennä läpi tällä kertaa.”

Mikäs siinä, minähän toivoin samaa tekstissäni Valtiollisista sitoumuksista: päätökset vanhenevat samalla kuin niiden tekijöiden mandaatit. Ongelma tässä vain on se, että en todellakaan usko aloitteen puuhaajien kategorisesti kannattavan asioiden uutta käsittelyä siksi, että mandaatit vanhenevat. Toisin sanoen, jos aloite meneekin tässä eduskunnassa läpi, sen puuhaajat eivät ensi vaalikaudella vaadi uutta käsittelyä, eivät edes hyväksyisi sellaista.

Heille vain aloitteen hyväksyminen riittää. Jos sitä ei hyväksytä, he pakottavat eduskunnan käsittelemään sen uudestaan vaikka kuinka monta kertaa. Jos se hyväksytään, asia onkin jo kirjattu kallioon ja sen uusi käsitteleminen olisi pahinta, mitä kuvitella saattaa. Tämä on taas näitä kaksoisstandardeja, joista olen kirjoittanut kerran, kahdesti, kolmastikin. Miksi he antavat kansalle vallan vain hyväksyä asioita? Miksi he tappion hetkellä eivät totea, että kansa on puhunut, ja sopeudu siihen, että aina ei saa sitä, mitä haluaa? Miksi liberaaleilla tulisi olla muita suurempi oikeus saada asioitaan läpi?

Kaipa taustalla on typeräksi osoittamani deterministinen edistysusko. He ovat sitä mieltä, että sukupuolineutraali avioliitto, samoin kuin kaikki heidän muutkin ihanteensa, ovat jonkin kohtalon määräämällä tavalla joka tapauksessa toteutumassa tulevaisuudessa, ja että he vain edistävät väistämätöntä, koska on parempi kulkea väistämättömyyksissä eturintamassa kuin seurata vastahakoisena perässä (kuten minäkin olen esittänyt).

Oman arvopohjani puolesta toivon, että aloite ei mene läpi, mutta toisaalta olisin huomattavasti huojentuneempi, jos se kuitenkin menisi. Asialla ei ole minuun vähäisintäkään vaikutusta, eikä sukupuolineutraali avioliitto tuhoa yhteiskuntaa yhtään sen enempää kuin se sitä pelastaakaan. Jos olisin kansanedustaja, todennäköisesti järjestäisin itseni tämän aloitteen äänestyksestä vaikka vessaan.

Aloite saisi minusta mennä läpi, jotta tämä absurdit mitat saavuttanut debatti sen ympärillä voitaisiin päättää ja siirtyä keskustelemaan jostain muusta. Minua hirvittää ajatellakin, kuinka monta kertaa tulisin tulevina vaalikausina kiristelemään hampaitani, jos tämä hedelmätön debatti jatkuisi ja uusia samansisältöisiä aloitteita tunkisi säännöllisin välein eduskunnan istuntosaliin. Yhteiskunnallinen keskustelu pitäisi minusta kohdentaa niihin suunnattomiin taloudellisiin, ekologisiin, sosiaalisiin ja demografisiin tragedioihin, joiden synnystä ja kehityksestä tämä blogi on paljon kiinnostuneempi. Jos ainoa tapa saavuttaa se on hyväksyä arvoliberaaleja tyydyttäviä mutta kaikin puolin epäolennaisia aloitteita, hinta olisi minusta paitsi siedettävä, jopa hyvä. Tulevassa eduskuntakäsittelyssä ei näin ollen ole minulle luvassa puhdasta voittoa tai tappiota, joten voin olla levollisin mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti