9.5.2014

Vasemmistopopulismi ponnistaa

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on saanut uuden puheenjohtajan. Otto-Wille Kuusisen kunniakas seuraaja on tällä kertaa Antti Rinne, joka on tehnyt elämäntyönsä ammattiyhdistysliikkeessä. Hänestä tulee pian Suomen valtiovarainministeri ja pääministerin sijainen. Poliittista kokemusta hänellä ei ole valtioneuvostosta eikä eduskunnasta, vain kunnallispolitiikasta sekä tietenkin vasemmistolaisten omalta temmellyskentältä, ay-liikkeestä. Melkein odotan, että tämän takia media osoittaa häntä kohtaan syvän halveksuntansa ja ylenkatseensa, kuten se jytkyn alla teki poliittisesti kokemattomille Perussuomalaisille, mutta koska kaverin puoluekanta ei ole väärä, hautaan alkuunsa tämän naurettavan toiveen.

Puheenjohtaja Rinteen poliittinen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä erittäin helpolta. Hän voi aivan rauhassa polttaa sillat päähallituspuolue Kokoomukseen, koska vaara hallituksen kaatumisesta tässä vaiheessa vaalikautta on olematon. Siltoja polttamalla hän tai SDP ei häviä mitään, koska sävyisällä käytöksellä olisi joka tapauksessa edessä putoaminen oppositioon. Pelihousut repimällä Rinne saattaa saada jokusen pettyneen vasemmistolaisen äänestämään SDP:tä, eivätkä poltetut sillat muihin puolueisiin ole oppositiossa kovinkaan huono juttu. Etenkään tilanteessa, jossa nimenomaan halutaan esittää olevansa vaihtoehto.

Rinne on tulevaisuuden johtaja. Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköisimmältä, että seuraavan hallituksen muodostavat Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Kuudetta vuotta meneillään olevan talouskriisin vahinkojen korjaaminen jää sen harteille, minkä vuoksi SDP ei joudu ottamaan osaa välttämättömiin mutta epäsuosituiksi tuleviin leikkauksiin. Rinne ei joudu kantamaan Jutta Urpilaisen taakaksi muodostunutta talouden sopeuttajan imagoa, vaan voi ensikin vaalikaudella jatkaa fantasiakertomustaan siitä, kuinka kansantalouden lisäelvytys tilanteessa, jossa valtiontalouden vuotuinen alijäämä on jo valmiiksi yhdeksän miljardia euroa, toisi paremman tulevaisuuden.

Koska jopa vasemmistolaisilla poliitikoilla on vaikeuksia ymmärtää yksinkertaista matematiikkaa, Rinteen uholla luulisi olevan paljon kiinnostuneita kuuntelijoita. Viime vuosina rajusti heittelehtineet puolueiden kannatuslukemat saattavat äkkiä nostaa SDP:n takaisin sen kultapäivien peruslukemiin. Ensi vaalikausi kuluu ja Rinteen lupaukset löperöstä rahanjaosta saavat taloutta ymmärtämättömät nostamaan SDP:n selkeäksi seuraavaksi pääministeripuolueeksi. Vuoden 2019 eduskuntavaalien alla Rinne muistetaan entisenä varapääministerinä ja tiukkana oppositiojohtajana, siis mitä parhaimpana nousemaan maan johtoon. Rinteen hallitukseen nousevat myös Vasemmistoliitto ja Vihreät. Kaikki, mitä vastuullisinkaan hallitus voisi ensi vaalikaudella rakentaa, törsätään hetkessä.

Jotta tällaiselta tulevaisuudelta vältyttäisiin, on SDP:n oltava seuraavassakin hallituksessa kuihtumassa. Jotta maan voisi pelastaa vasemmistolta, on sille annettava vielä vähän valtaa.

2 kommenttia:

  1. Jotta maan voisi pelastaa vasemmistolta, on sille annettava vielä vähän valtaa.

    Onko Suomessa muita kuin vasemmistopuolueita? Kannattaako joku puolueista esim. julkisen sektorin puolittamista nykyisestä?

    Niin, eipä taida...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se toki noin, valitettavasti. Mutta jostain on aloitettava. Se on melkoisen varmaa, että julkinen sektori tulee olosuhteiden pakosta puolittumaan joka tapauksessa. Kuten tällä vaalikaudella on nähty, SDP mieluiten leikkaisi yhteiskunnan ydintoiminnoilta kuten poliisilta ja armeijalta ja jättäisi maailmanparannuksen entiselleen. SDP:n tuho saisi aikaan edes jonkin verran järkeä siihen touhuun.

      Poista