30.3.2015

Mitä puoluetta äänestää?

Kukaan älköön ottako tätä tekstiä liian vakavasti. Se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja soveltaen yleistyksiä ja stereotypioita. Mutta totta kai pyrin taaskin herättämään ajatuksia. Äänestäisitkö puoluetta, jos et uskoisi sen linjan johtavan mihinkään hyvään?

* * *

Suomi on jakautunut kahdeksaan itsenäiseen valtioon, ja kussakin valtiossa on vain yhden puolueen äänestäjiä. Jokainen on muuttunut yksipuoluedemokratiaksi, mutta se ei ole käytännön ongelma kenenkään mielestä, sillä joka ainoa saa haluamaansa politiikkaa – ainakin jonkin aikaa.

Seuraa kuvaus kustakin itsenäisestä valtiosta, suuruusjärjestyksessä.

Kokoomus-Suomi

Kokoomus-Suomi on lähes kaikkien mittarien kärjessä. Eikä ihme, maan työttömyysaste on nollan tuntumassa ja siellä on vahvoja, dynaamisia yrityksiä, jotka tahkoavat rahaa kansalaisille. Kansalaiset ostavat aina kaikkia markkinoiden tarjoamia uutuuksia ja häpeävät, jos sattuvat pukeutumaan edellisviikon muotivaatteisiin. Maan veroaste on mitätön, koska lähes kaikki palvelut on yksityistetty ja julkinen liikenne on lakkautettu tarpeen puutteessa, eikä kukaan edes kehtaisi mitään sosiaaliavustuksia nostaa, vaikka sellaisia olisi tarjollakin. Menestys erityisesti taloudessa ja statuksessa on ihmisten ykkösprioriteetti, minkä vuoksi kaikki suhtautuvat toisiinsa kilpailuhenkisesti. Kaikki ovat yksilöitä, jotka hyväksyvät toisensa, sillä poikkeuksella, että luusereiksi miellettyjä ei hyväksy kukaan.

Kokoomus-Suomi kuuluu Euroopan unionin ytimeen. Nettomaksuosuus on hirvittävä, mutta se ei paljoa haittaa, vaikka se yksin vastaa yli puolesta julkisista menoista. Kukaan maan johtajista ei ole asemaansa tyytyväinen, vaan kaikki haluavat karistaa pohjoisen periferian tomut hartioiltaan ja muuttaa Brysselin keskustaan EU-virkaan. Jos jokin EU-maa joutuu pulaan, on Kokoomus-Suomi ensimmäisenä auttamassa – ainakin, mikäli pankkien rahat ovat vaarassa. Tästä suopeudesta EU kiittää olemalla läksyttämättä Kokoomus-Suomea siitä, että poliitikot ovat todellisuudessa suuryritysten asettamia marionetteja. Maata suojaavat Naton hävittäjät.

Kokoomus-Suomen suurin ongelma on paha pula matalan palkkatason ammattilaisista. Sitä korjataan houkuttelemalla maahan jatkuvalla syötöllä lisää maahanmuuttajia, jotka integroidaan Amerikan malliin: osoittamalla paikka sorvin äärestä. Tämä on johtanut käytännössä erotteluun, jossa suomalaiset ovat yläluokka ja ulkomaalaiset tekevät kaikki raskaat, likaiset työt. Se on totta kai johtanut tyytymättömyyteen. Ulkomaalaiset asuvat valtavissa kasarmin oloisissa kerrostaloissa omissa ankeissa kaupunginosissaan, kun taas suomalaiset asuvat aidatuissa ja tarkoin vartioiduissa luksuslähiöissään, joissa he pyrkivät olemaan muistamatta ulkomaalaisten kasvavan tyytymättömyyden aiheuttamaa pelkoa murtovarkauksista ja ryöstöistä, joiden määrä kaksinkertaistuu joka vuosi.

Sosialidemokraattinen Suomi

Sosialidemokraattinen Suomi (SDS) pyrkii jatkuvasti iloiseen kansankotiinsa, joka ahkerista yrityksistä huolimatta jää yhä kaukaisemmaksi tavoitteeksi. Lähes puolet maan asukkaista on eläkeläisiä, kun taas lapsia ja nuoria saa etsiä. Maan johtoa vaivaa paniikinomainen pelko tulevaisuudesta, ja siksi se pyrkiikin houkuttelemaan muuttajia. Kukaan vain ei halua tulla. Muut suomalaiset suostuvat tulemaan päivittäin töihin vanhainkoteihin, mutta ulkomaalaiset kiertävät maan kaukaa. Kaikki työperäiset maahanmuuttajat suuntaavat Kokoomus-Suomeen, eivätkä sosiaaliset maahanmuuttajat kiinnostu SDS:stä, koska tietävät maan rahojen loppuvan millä hetkellä hyvänsä. Maa pyöriikin vain kahdella rahanlähteellä: maassa olevat puolivaltiolliset tehtaat saavat jonkin verran myytyä tuotteitaan muihin suomalaisvaltioihin, ja valtion menot katetaan lainaamalla eläkeläisiltä rahaa. Eläkeläiset suostuvat tähän isänmaallisena velvollisuutena, ja onhan heille kertynyt pitkän iän aikana mukavasti omaisuutta, jolla ostaa obligaatioita. Vaan kuinka käy, kun kaikki rahat on jo muutettu valtionlainoiksi?

Perussuomi

Perussuomi on Euroopan itsepäisin valtio. Se ei kuulu EU:hun eikä Natoon, ja Yhdistyneille kansakunnillekin tuhahdellaan. Sen rahayksikkö on Perussuomen markka, joka on hyvin epävakaa, mutta kansan rakastama valuutta. Maan talous pyörii pääasiassa puolivaltiollisen teollisuuden sekä pienyritysten ympärillä. Maan välit muihin suomalaisvaltioihin ovat viileät tai tulehtuneet. Naapurin, SDS:n, kanssa Perussuomella on jatkuvaa kiistaa. Perussuomi devalvoi markkaansa kulloisenkin suhdanteen mukaan, ja euromaa SDS seuraa voimattomana sivusta oman kilpailukykynsä heikkenemistä. Devalvaatiot iskevät aina perussuomalaisiin itseensäkin, mutta nähdessään SDS:n reaktion he antavat maalleen aina anteeksi.

Perussuomi on Suomen suurin sotilaallinen mahti. Ainoa ongelma on korkean upseeriston puute, kaikki kapteenia korkeammat kun muuttivat Kokoomus-Suomeen. Perussuomea johdetaan aika lailla muutaman valovoimaisen johtajan voimin, ja johtajat nauttivat suurta kansansuosiota. Perussuomalaiset ovat innokkaita penkkiurheilijoita ja jännittävät aina innokkaimpina SM-kisoja, josko muille suomalaisvaltioille annettaisiin selkään.

Perussuomessa asuu hyvin vähän ulkomaalaisia. He kaikki ovat muista Euroopan maista muuttaneita kansallismielisiä, jotka pitävät Perussuomea vankimpana linnoituksena afrikkalais-islamilaista invaasiota vastaan. Maassa vaikuttaa myös kiihkokansallinen ryhmittymä, joka haluaa ensin kaataa Perussuomen maltillisen johdon, sitten vallata muut suomalaisvaltiot ja lopuksi Itä-Karjalan. Ryhmittymä on maan johdolle kiusallinen, mutta ei sille mitään voikaan, taikka se ryhtyy rettelöimään.

Perussuomi on kovin miesvaltainen maa. Peläten vihaisten nuorten miesten protestointeja on valtion järjestettävä leipää ja sirkushuveja. Tämän takia maassa on runsaasti kansallisia juhlapäiviä, joita korostetaan muun muassa urheilutapahtumilla, paraateilla ja suurmiesten muistomerkkien pystyttämisillä. Jos tilanne oikein vaatii, valtionjohto järjestää ulkopoliittisen kriisin, joka tarjoaa mahdollisuuden uhota.

Keskusta-Suomi

Hyvin maalainen Keskusta-Suomi on agraaristen ihanteiden maa. Ihmisten päällimmäinen halu on elää juuri niin kuin aina ennenkin. Maa on EU:n jäsen, mutta hankalammasta päästä. Se riitelee jatkuvasti maataloustukien määrästä, mutta on aika nihkeä antamaan vastikkeeksi mitään. Valtiovalta rypee jatkuvasti korruptiokohuissa, mutta kansalaiset ovat pahasti epätietoisia siitä, tehdäkö asialle mitään. Samat konkarit ovat johtaneet maata vuosikymmeniä, eikä ihan kenen tahansa vastuulle valtaa uskalleta antaa. Kansalaiset tyytyvät valittamaan puoluekokouksissa, mikä on merkittävä venttiili paineen purkamiseen, sillä joka kylästä löytyy useampikin, jolla on jäsenkirja. Kunnat ovat kunniassaan, ja hyvin moni tavallinenkin kansalainen voi kuvitella olevansa tärkeä henkilö, kun on tuhannen asukkaan pikkukunnan lautakunnassa varavaltuutettuna. Syrjäisistäkin alueista pidetään huolta hajauttamalla virastot niin, että tasaisesti joka kylästä löytyy jokin toimisto.

Ympäristöasioissa maata syytetään tekopyhyydestä. Toisaalta ihmisten jätevedet halutaan korjata talteen (jotta ulkomaille voitaisiin kehuskella aktiivisilla toimilla), mutta toisaalta järvet rehevöityvät, kun lannoitteet valuvat pelloilta minkään estelemättä vesistöihin. Myös metsien avohakkaaminen herättää tyytymättömyyttä ulkomailla. Asialle vain ei voi mitään, koska Keskusta-Suomella ei ole juuri muita elinkeinoja kuin alkutuotanto.

Vasemmisto-Suomi

Vasemmisto-Suomi on oman tiensä kulkija. Valtiossa on jonkin verran teollisuutta, mutta se on täysin valtiollista ja valmistaa huonolaatuista tavaraa, pääasiassa maan omille asukkaille. Työttömyys on paha ongelma, jolle mikään projekti ei mahda mitään. Syytä ei suostuta uskomaan: jotkut kansalaiset mieluummin huvittelevat vahvan perustulon turvin kuin hikoilevat työn ääressä (tässä maassa kun kaikilla on jokseenkin sama elintaso, teki mitä hyvänsä), vaikka maasta löytyy lukemattomia valtionvirkoja, joissa käytännössä vain pyöritetään peukaloita. Syrjäseuduilla asuvat korpikommunistit halveksivat taajamissa asuvia nuoria idealisteja, jotka eivät oikeastaan usko sosialismiin, vaan johonkin epämääräiseen kivaan.

Vasemmisto-Suomi pitää yllä hyvin humaania pakolais- ja turvapaikkajärjestelmää, jonka asiakkaaksi pääsee oikeastaan kuka tahansa ja jonka kautta myös saa kansalaisuuden helposti. Valtio velkaantuu kauhistuttavaa vauhtia, mutta valtionjohto ei pidä sitä ongelmana. Tiedossa ei ole, aikooko valtionjohto jossain vaiheessa jättää velat maksamatta ja perustella sitä kapitalistien horjuttamisella. Kuinka sen jälkeen jatkettaisiin, on suuri kysymysmerkki. Valtionjohdon onneksi sitä kysymystä ei valtion rajojen sisällä kysytä, koska kansalaisten tulevaisuudentaju ei useinkaan ulotu seuraavaa känni-iltaa pitemmälle.

Vasemmisto-Suomi suhtautuu itsenäisyyteensä kahtalaisesti. Toisaalta maassa halutaan päättää asiat juuri niin kuin hyvältä tuntuu, mutta toisaalta Kokoomus-Suomen menestystä seurataan sivusta kateellisina. Porvareita haluttaisiin kovasti päästä verottamaan, mutta toive tiedetään turhaksi, koska ryöstöretkiä olisi vaikea perustella edes omille kansalaisille.

Vasemmisto-Suomi on muodollisessa sotatilassa Perussuomen kanssa. Maat pitävät toisiaan kaiken väärän ja vastenmielisen ruumiillistumina. Sodassa ei kylläkään ole ammuttu laukaustakaan. Vasemmisto-Suomen osalta syy on se, että sen armeija koostuu pulloilla, polttopulloilla, spray-maalilla ja teleskooppipampuilla varustetuista aktivisteista. Perussuomi taas ei halua, että sen sotilaat saisivat mitään vaarallisia ajatuksia miehittäessään Vasemmisto-Suomen, mikä onnistuisi kyllä käden käänteessä. Todellisuudessa sotatila on kummallekin maalle vain statussymboli, jolla ne korostavat eripuraisuuttaan.

Vihreä Suomi

Vihreä Suomi pyrkii alueen ulkopoliittiseksi vaikuttajaksi moralisoimalla muita: Kokoomus-Suomea materialismista, Perussuomea nurkkakuntaisuudesta ja Keskusta-Suomea ympäristöasioista. Maa pyrkii näyttämään esimerkkiä tiukkapipoisella ympäristöpolitiikallaan, liberaalilla maahanmuuttopolitiikallaan ja aktiivisilla toimillaan lopputuloksen tasa-arvoon.

Maassa yli 35-vuotiaat ovat harvinaisuuksia. Suurin osa väestöstä on nuoria idealisteja, ja naisia on merkittävästi enemmän kuin miehiä. Tästä seuraa Vihreän Suomen ja Perussuomen viha-rakkaus-suhde. Maat elävät käytännössä symbioosissa, sillä kumpikin tarvitsee toistaan myös esimerkiksi pieleen menneestä politiikasta. Toisin kuin Perussuomessa, Vihreässä Suomessa korostetaan päivästä ja viikosta toiseen ylitsepursuavaa suvaitsevaisuutta. Kaikkia suvaitaan juuri sellaisina kuin he ovat – mutta jos joku on eri mieltä, niin hänen inhimillisyytensä kyseenalaistetaan.

Myös Vihreä Suomi kärsii ammattilaisten puutteesta. Maan väestöllä on suunnaton henkinen pääoma, koska hyvin merkittävällä osalla on akateeminen koulutus, mutta tavalliset työt jäävät tekemättä. Maa pyrkii samaan kuin naapurin Kokoomus-Suomi, houkuttelemaan matalan koulutustason muuttajia ulkomailta. Kyllä maahan ulkomaalaisia tulee, mutta suurin osa on liikkeellä vahvan sosiaaliturvan perässä, eivät suinkaan työpaikan. Vihreän Suomen johto ei ole vielä keksinyt, kuinka se voisi motivoida passiiviset maahanmuuttajat töihin ilman, että maassa tapahtuisi samanlaista ikävää segregoitumista kuin Kokoomus-Suomessa.

Myös Vihreä Suomi on kroonisessa rahapulassa. Opiskelijat, joita maassa on valtavasti, haluavat perustuloa voidakseen päästä keskeytyksettä lukiosta tohtoreiksi. Valtiovalta on toki halukas tukemaan opiskelijoita, mutta rahaa sekään ei pysty taikomaan mistään, ei edes maan suurimmasta rikkaudesta eli monikulttuurista, jonka arvon realisoiminen ei jostain syystä ikinä onnistu. Maan työtä tekevät ihmisetkään eivät käy rahanlähteeksi, sillä he ovat kaikki toimittajia tai muita, jotka eivät tuota varsinaisesti mitään. Sanomalehtiä yritetään myydä muihin suomalaisvaltioihin, mutta lähinnä Kokoomus-Suomessa, SDS:ssä ja Vasemmisto-Suomessa jaksetaan lukea sitä lehtipaljoutta, jonka journalistinen taso on yleensä sama kuin vessapaperilla.

Maa verottaa pelkästään kulutusta, jotta kansalaisia motivoitaisiin säästämään ympäristöä enemmän. Korkeat kulutushinnat tietenkin synnyttävät vahvan harmaan talouden sektorin: lähes kaikkia hyödykkeitä salakuljetetaan ulkomailta. Valtiojohtokin on osallisena harmaassa taloudessa. Jos he voivat esimerkiksi olla eettisiä maksamalla pimeästi maahanmuuttajille siivouksesta ja oviremontista, he tekevät sen ajatellen, että meneväthän rahat sentään hyvään tarkoitukseen.

Niinpä sekä valtio että kansantalous velkaantuvat hurjalla vauhdilla. Naiivit kansalaiset eivät huolestu vääjäämättömästä umpikujasta, vaan uskovat tilanteen korjaantuvan, kunhan he nuorina tohtoreina pääsevät hyväpalkkaisiin asiantuntijatöihin. Mutta sen vaiheen lopulta koittaessa he havahtuvat naivismistaan, pakkaavat tavaransa ja muuttavat Kokoomus-Suomeen.

Ruotsalainen Suomi

Rannikolle likistynyt Ruotsalainen Suomi on Kokoomus-Suomen pikkuveli. Maassa tosin ei ole juuri lainkaan politiikkaa, koska maa on jo saavuttanut kaiken. Maassa puhutaan ruotsia, eivätkä kielensä aseman turvaamiseen sukupolvien ajan orientoituneet kansalaiset keksi, mitä muuta enää vaatiakaan.

Ulkopolitiikassa Ruotsalaista Suomea pidetään kiusankappaleena. Se vaatii muilta suomalaisvaltioilta toimia ruotsin kielen aseman parantamiseksi. Maassa kaikki osaavat suomea, ja käsitys on, että vastikkeeksi muissa suomalaisvaltioissa on kaikkien osattava ruotsia, oli siitä hyötyä tai ei.

Ainoa päänvaivaa herättävä asia on kysymys maahanmuutosta. Ruotsalaisen Suomen valtiojohto on samoilla linjoilla pakolais- ja turvapaikka-asioissa kuin Vasemmisto-Suomi ja Vihreä Suomi, mutta toisaalta kansalaiset eivät halua ulkomaalaisia keskuuteensa. Se olisi potentiaalinen uhka hauraalle ruotsin kielelle ja suomenruotsalaiselle kulttuurille. Maailmantuskaa lievittääkseen Ruotsalainen Suomi haluaisikin ostaa Perussuomelta tai Keskusta-Suomelta tontteja, joilla asuttaa pakolaisia eristyksissä itsestään. Kun vastaus on kielteinen, Ruotsalaisessa Suomessa valitetaan, mutta kukaan ei kuuntele.

Kristillinen Suomi

Suomen pienin valtio on Perussuomen ja Keskusta-Suomen välissä oleva Kristillinen Suomi. Kaikista suomalaisvaltioista se saa vähiten julkisuutta, koska sillä ei ole ulkomailla mitään intressejä. Se elää omaa rauhallista ja harmonista elämäänsä. Maan elintaso ei ole järin korkea, mutta sitä ei huomaakaan. Kukaan ei tavoittele maallista mammonaa, kaikki auttavat mielellään toisiaan, kukaan ei juopottele eikä polta tupakkaa. Näistä asioista johtuen elämänlaatu on Suomen korkein.

Väestö koostuu onnellisista ydinperheistä, jotka elävät omakotitaloissaan ja pelkäävät ja kunnioittavat Jumalaa. Kontaktit ulkomaille ovat todella vähäisiä, mikä on johtanut turhan ruusuiseen kuvaan maailmasta. Joskus ulkomaille matkaavat kansalaiset palaavat pian takaisin syvästi järkyttyneinä ja pyrkivät unohtamaan muun maailman pahuuden.

Muista suomalaisvaltioista käydään Kristillisessä Suomessa rentoutumassa lomilla. Kaikki arvostavat maan hiljaisuutta ja rauhallisuutta, mutta kukaan ei halua jäädä lomaa pitemmäksi aikaa. Maan ummehtuneelta vaikuttava ilmapiiri alkaa ärsyttää ketä tahansa ulkomaalaista, ja lopulta tästäkin herrankukkarosta paetaan henkeä haukkoen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti