vaikka asia teitä ilmeisesti niin
suunnattomasti ärsyttääkin.”
Kalevan vaalikampanja oli
ihailtavan tarkasti suunniteltu; kun Kaleva johonkin ryhtyi, hän ei tyytynyt
vain kelvolliseen suoritukseen. Hän arvioi, millaiseen tulokseen oli
realistista yltää, eikä aikonut jäädä tavoitteestaan.
Ensimmäiseksi hän pyysi
luokseen joukon erilaisia helsinkiläisiä, joita yhdisti lähinnä vähäinen
kiinnostus politiikkaa kohtaan. Hän haastatteli heidät kaikki ja loi metodit
kunkin edustaman ihmisryhmän tavoittamiseksi. Hän perehtyi kaikkiin
ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin ja ongelmiin ja yhdessä monien
ystäviensä kanssa viilasi niihin oman, hyvin perustellun kantansa, toki
puolueohjelman puitteissa.
Meistä hänen ystävistään oli
hänelle suurta apua. Osallistuimme ilolla talkoisiin ystävämme ja opettajamme
saattamiseksi eduskuntaan, järjestelimme hänen vaalitilaisuuksiaan,
suosittelimme häntä omissa piireissämme ja jaoimme hänen esitteitään. Kaleva
ymmärsi myös hyödyntää sosiaalista mediaa: erilaisilla foorumeilla
osallistumisen lisäksi hän tykitti ahkeraan tahtiin yleistajuisia ja innostavia
tekstejä blogiinsa sekä lyhyitä videoita, joissa esiintyessään hän käytti
kaikki esiintymistaitonsa hyväkseen.
Perussuomalaisten
valtakunnallisen nousun yhtenä toteuttajana oli näin Kaleva Saarelainen, joka
valittiin Suomen eduskuntaan 17.4.2011 yhtenä neljästäkymmenestä
perussuomalaisesta ja yhtenä neljästä helsinkiläisestä perussuomalaisesta. Hän
sai yli 10 000 ääntä onnistuttuaan tavoitteessaan herättää poliittisesti
nukkuvia helsinkiläisiä, ja oli listan kärjessä suuresti arvostamansa Jussi
Halla-ahon takana.
Perussuomalaisten Iso Jytky
ei kuitenkaan ollut jaksanut nostaa puoluetta kuin kolmanneksi, Kokoomuksen ja
sosialidemokraattien taakse. Eurooppalainen tilanne oli vaikea, sillä Portugali
oli talousongelmien vuoksi ajautunut vararikon partaalle ja muut yhteisvaluutan
maat olivat alkaneet keskustella sen hätärahoituksesta samaan tapaan kuin
aiemmin Kreikan ja Irlannin kohdalla. Hallitustunnustelijaksi noussut
Kokoomuksen Jyrki Katainen, jonka intohimo ei ollut homehtua pohjoisessa
periferiassa vaan istua isojen poikien seurassa Brysselissä, ei voinut hyväksyä
Perussuomalaisten nousua hallitukseen, koska se olisi merkinnyt loppua Suomen
EU:ta nöyristelevälle linjalle, jolla suomalaiset huippupoliitikot olivat
ostaneet suosiota keskieurooppalaisilta kollegoiltaan. Toisaalta Katainen ei
voinut noin vain sivuuttaa Suomen historian suurinta vaalivoittajaa, joten hän
oli aloittavinaan hallitusneuvottelut myös Perussuomalaisten kanssa. Hän
kuitenkin vaati niin paljon, että Perussuomalaisten oli pakko kieltäytyä.
Kataisen tie pääministeriksi
oli kuitenkin kivinen. Portugalin tukemista vastustaneet puolueet olivat eduskunnassa
niukassa enemmistössä, mutta silti Katainen onnistui luovimaan läpi karikoiden,
kun SDP, Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit eivät kokeneet aiheelliseksi
kunnioittaa ennen vaaleja tekemiään lupauksia. Näin Suomeen syntyi Kataisen
kuuden puolueen hallitus, jossa aatteelliset ääripäät olivat edustettuina
ennennäkemättömällä tavalla.
Heti vaalien jälkeen Kaleva
oli lähestynyt minua ja iloiseksi yllätyksekseni pyytänyt minua ryhtymään hänen
eduskunta-avustajakseen. En ollut sitä edes toivonut, koska olin uskonut hänen
valitsevan jonkun minua vanhemman ja kokeneemman. Hän oli perustellut
valintaansa ominaiseen tapaansa hyvin filosofisesti:
”Meillä on samankaltaiset
arvomaailmat ja ajattelutavat, enhän minä muuten voisi luottaa sinuun
avustajanani. Tyylimme kuitenkin ovat erilaiset. Uskon, että pystyt keksimään
sellaisia ratkaisuja, joita minä en tulisi ajatelleeksikaan. Politiikka on kuin
vaarallisilla vesillä purjehtimista. Yhdessä kahden eri tavoilla navigoivan on
helpompi päästä satamaan kuin kahden samalla tavalla navigoivan, koska he
täydentävät toistensa puutteita. Sinun tärkein tehtäväsi on kyseenalaistaa
minun päätökseni. Palkitsen sinut joka kerran, kun saat mieleni muuttumaan.”
Tehtävä oli minulle tietenkin
valtava kunnia, jonka hintana oli ryhtyminen kovaan ja ankaraan työhön. Kaleva
vaati paljon itseltään, mutta ei muidenkaan kohdalla hyväksynyt laiskuutta.
Työpäiväni kestivät useinkin kellon ympäri, eikä Kaleva myöskään ymmärtänyt
viikonloppuja ja muita vapaapäiviä samalla tavalla kuin useimmat ihmiset.
Lauantait olivat hänelle aivan tavallisia työpäiviä ja sunnuntain rentoutuminen
Kalevan tapauksessa tarkoitti monta tuntia matemaattista tutkimusta ja yhtä
monta tietokirjallisuuden lukemista. Vaalikauden ensimmäiset kuukaudet olivat
minulle toki vain harjoitusta, sillä olin heinäkuussa menossa
varusmiespalvelukseen yhdeksäksi kuukaudeksi ja palaisin Kalevan avustajaksi
reserviin astuttuani. Oli kuitenkin sen kaiken arvoista päästä seuraamaan
politiikkaa aitiopaikalta.
Eduskunnassa Kaleva toimi
suuressa valiokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa. Eduskuntaryhmässään hän
saavutti nopeasti vahvan ja arvostetun aseman. Nuorena älykkäänä miehenä, joka
oli väitellyt tohtoriksi neljältä eri alalta ja joka oli karismaattinen ja
esiintymistaitoinen, hän nousi Perussuomalaisissa vauhdilla Timo Soinin
oikeaksi kädeksi. Kesäkuussa, kun puolue valmistautui oppositiokauteen, Kaleva
Saarelainen valittiin sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi että puolueen
ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.
Oli helppo nähdä yhtymäkohtia
Kalevan kouluaikana ystävilleen järjestämässä ohjelmassa ja tavassa, jolla hän
valmensi eduskuntaryhmää. Kahtena ensimmäisenä kuukautena, kun eduskunta
lähinnä odotteli puoluejohtajien pääsevän hallitusohjelmasta sopuun, Kaleva
otti tehtäväkseen eduskuntaryhmän puhe- ja esiintymistaitojen harjoittamisen.
Kansanedustajat pitivät toisilleen puheita, väittelivät ja jopa tekivät
teatteriesityksen. Kaleva selvitti kunkin vahvuudet ja heikkoudet ja opasti
heitä kehittämään itse itseään. Samalla hän tietenkin lujitti ryhmän
yhteishenkeä. Ei ollut ihme, että hänet valittiin ryhmänjohtajaksi, sillä
niinkin lyhyessä ajassa vaikutus edustajissa oli huomattava.
Perussuomalaiset ei ollut
poliittisten kilpailijoiden suosiossa. Myös se oli asia, johon Kaleva ryhtyi
hakemaan ratkaisua. ”Pätevyys on vain yksi osa tämän tehtävän suorittamista”,
hän korosti ryhmälleen, ”toinen on verkostoituminen. Meidän on päästävä hyviin
väleihin muiden ryhmien kanssa, muuten syrjäydymme.”
Itse olin suhtautunut
jokseenkin vihamielisesti etenkin eduskunnan vihervasemmistolaisiin, mutta
Kalevan tyyli oli erilainen. ”Vaikka heitä vihaisit, eivät he täältä katoa”,
hän tokaisi. ”Ole heidän ystävänsä, niin pääset vaikuttamaan heihin.” Niinpä
Kaleva menetteli mitä sydämellisimmin kaikkiin muihin kansanedustajiin nähden
ja onnistui parantamaan heidän suhtautumistaan Perussuomalaisiin. Hän jutteli
vihreiden kanssa kansallispuistoista, nauroi Paavo Arhinmäen kanssa jollekin
vitsille ja innostui keskustalaisten kanssa syvälliseen keskusteluun
lannoitekemiasta. Hän tiesi, että suomalaiset valloitetaan itseironialla, joten
ei kainostellut tehdä pilaa itsestään ja puolueestaan.
Mutta joviaalin kuoren alla
hän oli kuitenkin ennen kaikkea matemaatikko: päämäärätietoinen, laskelmoiva
peliteoreetikko. Hänen suunnitelmansa tuntui toisinaan minusta pelottavalta,
sillä hän oli erittäin taitava manipuloimaan ihmisiä, enkä voinut välttyä
kuvittelemasta, mitä hän olisi saanut aikaan pahantahtoisena psykopaattina.
Edustaja edustajalta hän ulotti lonkeroitaan muihin eduskuntaryhmiin ja usutti
hallitusryhmät toisiaan vastaan. Kuuden puolueen sateenkaarihallitus olisi
takuulla ollut riittävän riitaisa ilmankin Kalevan lietsomia yhteenottoja,
joiden alkulähdettä ei kukaan osannut tunnistaa. Samaan aikaan Kaleva oli
äärimmäisen aktiivinen oppositiojohtaja, jonka viiltävän terävät kysymykset
saivat ministerit hikoilemaan. Eikä hän säästänyt itseään puolueen
varapuheenjohtajana, vaan oli tuon tuostakin jossain päin maata innostamassa
puolueen paikallisjärjestöjä, rekrytoimassa lisää jäseniä ja
kuntavaaliehdokkaita ja kirjoittamassa blogiinsa ja Perussuomalaisten
puoluelehteen kolumnejaan.
Kun tasavallan presidentti
valittiin tammikuussa 2012, Perussuomalaiset ei onnistunut uusimaan Isoa
Jytkyä. Eduskunnasta pudonnut Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen teki
intensiivisen kampanjan, jolla sai heräteltyä maaseudun pettyneitä
konservatiiveja, jotka eivät olleet innostuneet tukemaan puolueen liberaalia
johtoa eduskuntavaaleissa. Väyrynen menestyi presidentinvaalissa paremmin kuin
puolueensa eduskuntavaaleissa, mikä innosti hänet pyrkimään jälleen kerran
puolueensa puheenjohtajaksi.
Kaleva näki siinä mitä
mainioimman tilaisuuden. Väyrynen oli pitkän poliitikon uransa aikana
ryvettynyt niin monessa kohussa, ettei Kaleva uskonut hänellä olevan kykyä
innostaa juuri muita kuin puolueensa peruskannattajia. Keskustan
puheenjohtajakamppailu kiihtyi kesän 2012 lähestyessä, ja Kaleva otti
tavoitteeksi Väyrysen saattamisen voittoon.
Eräänä toukokuisena päivänä
Perussuomalaisten erittäin luottamuksellisesta kokouksesta pääsi jollain
arvoituksellisella tavalla vuotamaan tieto, että Kaleva Saarelainen piti Paavo
Väyrysen valintaa Keskustan puheenjohtajaksi suurimpana uhkana
Perussuomalaisten tulevalle menestykselle, olihan Perussuomalaiset noussut
juuri muuttamalla monien keskustakonservatiivien tyytymättömyyden ääniksi.
Väyrysen puheenjohtajuus palauttaisi Keskustan juuri sille linjalle, jota nuo
keskustakonservatiivit olivat lähteneet hakemaan Perussuomalaisista.
Media tarttui tähän mainioon
tilaisuuteen hiillostaa hätääntyneitä Perussuomalaisia. Kalevaa haastateltiin
vuotaneen lausunnon seurauksena, jolloin hän kiisti ikinä pitäneensä Väyrystä
uhkana Perussuomalaisille, mutta hänen poikkeuksellisen kireä ilmeensä ja
hermostunut olemuksensa kertoivat aivan muuta. Tällöin keskustalaiset
riemastuivat, sillä olettivat saaneensa tietää kilpailevan oppositiopuolueen
heikon kohdan.
Paavo Väyrynen valittiin
Keskustan puheenjohtajaksi selvin luvuin. Kalevan naurusta ei malttanut tulla
loppua. Aloin tosissani toivoa, että vaalikauden loppua myöten ministeritkin
olisi narutettu Kalevan marioneteiksi.
Samaan aikaan, kun Keskusta
näin taantui 80-luvulle, Kaleva sai omassa puolueessaan kannatusta
ehdotukselleen puolueorganisaation järkeistämiseksi. Näkyvimpänä muutoksena oli
virallisen puolueopposition muodostaminen, jonka tarkoitus oli kyseenalaistaa
kaikki puolueen päätökset.
”Timantteja syntyy vain
kovassa paineessa”, Kaleva vertasi. ”Jokaista puoluetta uhkaa se vaara, että
aikojen ja tilanteiden muutoksiin ei osata reagoida. Niin ikään jokaisessa
puolueessa päätöksien kyseenalaistamista pidetään veneen keikuttamisena, joten
harvalla on siihen rohkeutta, vaikka aihetta olisi. Tiedotusvälineet ovat jo
vuosia ennustaneet puolueemme hajoavan, joten kaikkea kritiikkiä puolueessamme
seurataan erityisellä tarkkuudella. Virallinen puolueoppositio näyttäisi koko
maailmalle, että meillä oikeasti ja vilpittömästi haetaan keskustelua ja
kehittymistä. Meidän johtajien ei tule erehtyä uskomaan, että olemme aina
oikeassa, vaan kriittiseen keskusteluun on kannustettava. Näin myös tiedämme,
ettei kritiikkiin liity mitään henkilökohtaista kaunaa.”
Toinen uudistus (joka
mieluummin pidettiin puolueen ulkopuolisilta salassa) oli likaisten temppujen
osaston perustaminen, osaston jonka tarkoituksena oli härnätä ja harhauttaa
muita puolueita. Kalevan suosituksesta minut nimitettiin erääksi osaston
aivoriihen juonittelijoista.
”Hän on kyyninen, hän on
laskelmoiva, hän on kavala”, Kaleva kehui vuolaasti suosituksessaan. ”On
viisaampaa valjastaa hänen taipumuksensa hyvään tarkoitukseen kuin ottaa se
riski, että ne aiheuttavat spontaaneja purkauksia yleiseksi vahingoksi.
Sivumennen sanoen koko ajatus tällaisesta osastosta oli alun perin hänen.”
Mitään kovin likaisia
temppuja emme minä ja muut aivoriiheen valitut juonittelijat joutuneet
tekemään; tärkeimpänä kyseessä oli muiden puolueiden poliitikkojen typerimpien
ajatusten etsimistä haastatteluista, lehdistä ja blogeista, minkä jälkeen kirjoitimme
teräväkieliset tyrmäykset niille ja annoimme tekstimme Kalevan
viimeisteltäviksi. Kaleva julkaisi useimmat sellaiset tekstit omissa nimissään,
koska siten takasimme niille laajimman huomion.
Timo Soini ja Kaleva
Saarelainen osoittautuivat hienoksi taistelupariksi: hilpeä kansanomainen
populisti ja vakavista asioista koruttomasti puhuva aristokraattinen
tohtorismies vetosivat niin erilaisiin ihmisiin ja täydensivät toisiaan. Kuuden
puolueen hallitus kompuroi ja Väyrysen Keskusta etääntyi liikkuvista
äänestäjistä, joten Perussuomalaisten kannatus päätyi taas kasvusuuntaan
presidentinvaalin aikaisen mediapimennon jälkeen. Kunnallisvaaleissa puolueen
oli kuitenkin vaikea realisoida asemaansa suosituimpana puolueena, koska puolue
ei voinut vielä kilpailla vanhojen puolueiden kanssa kokeneiden ja tunnettujen
paikallispoliitikkojen määrässä. Perussuomalaiset jäi toiseksi, Kokoomuksen
taakse ja hyvin lähelle sekä sosialidemokraatteja että Keskustaa. Minäkin olin
kantanut korteni kekoon ja tulin valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon
Kalevan vanavedessä; Kaleva oli odotetusti vaalien ylivoimainen ääniharava,
jonka perässä minunkin kaltaisiani mitättömyyksiä pääsi läpi.
Koska vaalien tulos jätti
toivomisen varaa, Soini ja Kaleva kävivät keskustelun seuraavien vaalien
strategiasta. Euroopan parlamentin vaalit olivat erittäin merkittävä
linjavaali, koska EU oli kovaa vauhtia kehittymässä liittovaltioksi, jossa
kansallisten parlamenttien merkitys oli jatkuvasti heikkenemässä. He päättivät,
että Perussuomalaisten oli työskenneltävä aktiivisesti yleiseurooppalaisen
rintaman muodostamiseksi, joka puolustaisi kansallisvaltioita sekä unionin
yhdentymistä että monikulttuurisuutta vastaan. Jotta puolueen vaalimenestys ei
kompastuisi samaan kuin kuntavaaleissa, vähintään toisen näistä kahdesta
suositusta poliitikosta olisi oltava ehdolla.
Kaleva otti todella
sydämelleen yleiseurooppalaisen kriittisen ilmapiirin vahvistamisen, joten
kuntavaalien jälkeen hänen ohjelmaansa ilmestyivät kaiken muun oheen myös
matkustelu Keski-Euroopassa, jossa hän tapasi hengenheimolaisiaan ja kannusti
heitä silloin, kun heidän kotimaissaan kampanjoitiin vaaleissa. Suomalaiset
tiedotusvälineet vaativat Kalevaa tilille hänen rakenneltuaan yhteistyötä
sellaisten poliitikkojen kuin Marine Le Penin, Geert Wildersin, Jimmie
Åkessonin ja Heinz-Christian Strachen kanssa. Kaleva kuitenkin tiesi, mistä
narusta vetää, ja sanoi (tietenkin sovittuaan sanamuodostaan ensin kontaktiensa
kanssa):
”Minähän inhoan heitä. En
haluaisi tehdä heidän kanssaan mitään yhteistyötä. Mutta valitettavasti sen
edellytyksenä on, että ensin kaikki yhteiset tavoitteet on saatava täytettyä.
Olen iloinen siitä, että suomalainen media on yhtä mieltä kanssani siitä, että
minun on päästävä heidän kanssaan eri puolelle rintamaa.”
Tähän ilkeimmätkään
toimittajat eivät osanneet sanoa yhtään mitään, joten skandaali kuivui kasaan.
Tämä on vain yksi esimerkki Kalevan ovelista väistöliikkeistä, jotka saivat
häneen kohdistuvan arvostelun osoittautumaan suutariksi tai kääntymään tarkoitustaan
vastaan. Eräs likaisten temppujen osaston tehtävistä oli eläytyä vastapuolen
politrukeiksi ja keksiä mitä surrealistisimpia valituksen aiheita, joten useat
perussuomalaiset poliitikot olivat sitä kautta oppineet tyrmäämään heidän
toimiinsa kohdistuvaa arvostelua meidän käsikirjoittamillamme nerokkaan
pisteliäillä fraaseilla. Kaleva oli usein meitäkin askelen edellä.
Perussuomalaisten sotaa
tiedotusvälineitä vastaan Kaleva kävi iskuilla vyön alle. Hän itse kirjoitti
puolueen lehteen Suomen Uutisiin viikoittain ja sai myös muut taitavat
perussuomalaiset kynäilijät kuten Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon mukaan
urakkaan. Kalevan yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut shakin
maailmanmestaruus oli tietenkin kasannut hänelle pääoman, jota hän oli kasvattanut
tunnollisesti, ja Kaleva oli valmis käyttämään sitä yleisen asian hyväksi,
kuten puoluelehden kehittämiseen. Määrätietoisilla toimilla Perussuomalaiset
sai lehdelleen kaapattua markkinaraon, joka iski muiden lehtien levikkeihin.
Helsingin Sanomissa mahdettiin tuskailla, kun sen pitkään nauttima
informaatiovalta alkoi karata oikeamielisten monopolilta.
Kesäkuussa 2013 Timo Soini
päätti, että hänen tehtävänsä oli palata Euroopan parlamenttiin rakentamaan ja
johtamaan yleiseurooppalaista kansallishenkistä liikettä. Kaleva oli
osoittautunut taitavaksi poliitikoksi, jolla oli hyvin laajaa suosiota, joten
Soini uskoi hänen pystyvän täyttämään Perussuomalaisten johtajan saappaat.
Puoluekokouksesta jatkettiin vielä vanhalla johdolla seuraavat kaksi vuotta, mutta
puolueen johtamisen eduskuntavaaleihin he sopivat tulevan Kalevan vastuulle,
kun Soini käyttäisi tarmonsa Euroopan parlamentissa.
Kalevan psykologin
pätevyydelle tuli taas käyttöä, kun hän ryhtyi valmistelemaan Perussuomalaisten
kampanjaa Euroopan parlamentin vaaleja varten. Puolueen ehdokaslista valittiin
mitä suurimmalla huolella ja kansalaisille korostettiin, että äänestys koski ennen
kaikkea Suomen itsenäisyyttä. Oli toisinaan vaikea muistaa, ettei Kaleva ollut
itse ehdolla, niin ahkerasti hän kiersi tapaamassa ihmisiä ja usuttamassa heitä
äänestämään Perussuomalaisia.
Kampanja tuotti tulosta.
Protestihenki, joka kohdistui sekä Kataisen täysin epäonnistuneeseen
hallitukseen että EU:hun, alkoi kasaantua muistuttaen kolmen vuoden takaisesta
Isosta Jytkystä. Äänestysprosentti nousi huomattavasti viisi vuotta
aikaisemmasta ja Perussuomalaiset onnistui realisoimaan kannatuksensa: puolue
sai peräti viisi edustajaa Euroopan parlamenttiin, ja heistä ensimmäinen oli
Timo Soini. Hänen läpimenonsa takasi sen, että seuraavan kevään koitokseen
Perussuomalaiset johtaisi Kaleva Saarelainen.
Poliittinen järjestys
Suomessa oli keväällä 2014 muutenkin murentumassa. Pääministeri Jyrki Katainen
havaitsi viimeisen tilaisuutensa tulleen jättää uppoava laiva ja suunnata
Euroopan unionin huippuvirkaan, joten hän nimitti itsensä komission jäseneksi.
Kokoomusta lähti luotsaamaan Alexander Stubb, jota Kaleva piti liiankin
helppona vastuksena. Samoihin aikoihin Vasemmistoliitto erosi hallituksesta
pelastaakseen nahkansa, ja sosialidemokraatit vaihtoivat puheenjohtajaansa
valmistautuen uhkaavaan oppositiokauteen. Keskusta puolestaan oli Väyrysen
johdolla selkeästi ponnettomampi oppositiopuolue, josta ei ollut haastamaan
Perussuomalaisia liikkuvien äänestäjien houkuttelussa.
Kaleva ymmärsi takoa rautaa
niin kauan kuin se oli kuumaa. Uuden Euroopan parlamentin tultua valittua ja
Perussuomalaisten liityttyä suureen kansallismieliseen ryhmään Kaleva siirtyi
kotimaassa suoraan eduskuntavaalikampanjaan. Pääministeri Stubbin
karnevalistisen toiminnan murentaessa hallituksen ennestäänkin surkeaa
kannatusta Kaleva sai kansalaiset lietsottua uuteen vallankumoushuumaan. Hän ei
arkaillut revitellä tavalla, jollaista ei aiemmissa vaaleissa Suomessa ollut
nähty. Kaikki vaalityö alkaen vaalilauseesta oli monen vuoden luomistyön
tulosta, ja sitä oli edellisten vaalien tapaan suunnattu kaikille ryhmille,
joissa Perussuomalaisilla oli potentiaalisia äänestäjiä.
KIIHOTUSTA KANSANRYHMÄN
PUOLESTA, myönsi eräs juliste. TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN, uhottiin toisessa,
jonka kuvassa Alexander Stubbin näköinen hahmo heitti roviolle
Perussuomalaisten laskelmat maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista.
Kaleva kävi vaalikampanjaa
kaikilla mahdollisilla rintamilla. Ruotsissa pidettiin valtiopäivävaalit
syyskuussa 2014, joiden alla Kaleva teki laajan kierroksen länsinaapurissa
tukemassa hengenheimolaisiaan. Ruotsidemokraatit saavutti yli kaksi kertaa
paremman tuloksen kuin neljä vuotta aiemmin, mistä Kaleva oli oikein hyvillään,
vaikka saikin Ruotsin valtapuolueiden vihat ylleen.
Syksyllä mielipidemittaukset
osoittivat Perussuomalaisten olevan huomattavassa johdossa, ja kannatuksen suuntakin
oli ylöspäin. Kalevan itsekidutukselta vaikuttanut kampanja ei hiipunut, vaikka
hyvää oli luvassa, sillä hän halusi luoda mahdollisimman voimakkaan itseään
voimistavan ilmiön: hän halusi mahdollisimman monien hyppäävän voittajan
vankkureihin, kuten edellisissäkin vaaleissa oli tapahtunut.
Ehkä ratkaisevin tapaus
Perussuomalaisten kampanjan kannalta tuli vuoden 2015 alussa, vieläpä Suomen
ulkopuolelta, mutta se oli kova hinta ihmisten silmien avautumisesta:
Pariisissa islamistiset terroristit hyökkäsivät satiirilehden toimitukseen ja
toteuttivat verilöylyn. Kaleva oli siitä kuullessaan järkyttynyt ja vihainen.
”Juuri tätä minä tarkoitan,
kun haluan pelastaa Suomen ja koko Euroopan siltä kohtalolta, joka Libanonia on
kohdannut”, hän sanoi. ”Ihmisten on ymmärrettävä! Vaaraan on havahduttava nyt,
yhteiskunnan jo romahtaessa on myöhäistä äänestää monikulttuurisuutta vastaan!”
Verilöyly havahdutti ihmisiä
kautta Euroopan. Kalevaa se ajoi yhä ahkerampaan vaalityöhön, jonka aikana hän
ei ehtinyt käyttää matemaattisiin tutkimuksiinsa kuin muutaman hetken viikossa.
Mutta kai se oli sen arvoista: Perussuomalaisten kannatuksen nousu vain kiihtyi
ja monikulttuurisuuden kohtaama vastustus vahvistui kautta Suomen.
Kevään tullen eduskunta jäi
vaalitauolle, jolloin Perussuomalaisten pitkään lämmitelty puoluekone lähti
pyörimään ylikierroksilla. Toisinaan Kalevakin vaikutti säntäävän täyttä päätä
kohti burnoutia, mutta hän ei piitannut varoituksistani. ”Olen sekä psykologi
että matemaatikko”, hän selitti. ”Osaan arvioida henkisen kestokykyni ja
laskea, kuinka paljon voin sitä ylitellä ajoittaakseni burnoutin viimeisen
kampanjapäivän iltaan. Vaalipäivänä uppoudun sitten kaikkein abstrakteimpaan
lukuteoriaan, jossa muutaman tunnin piehtarointi tekee minusta kuin uuden miehen.”
Vaalikuume nousi, ja
huhtikuussa tunnelma Suomessa alkoi muistuttaa vuoden 1989 mullistuksia
hajoavassa itäblokissa, sillä ihmiset aistivat vanhan järjestyksen luhistuvan.
Kalevan henkilökohtainen tukijoukko oli kasvanut sadasta kymmeniin tuhansiin.
Jokaisella paikkakunnalla, jolla Kaleva pysähtyi, häntä kokoontui kuulemaan
suuri, innokas väenpaljous. Viimeistään tuona keväänä hänestä kuoriutui ehkä
taitavin demagogi, joka Suomessa oli koskaan vaikuttanut: hän osasi herättää
hurmosta kansassa kuin rock-tähti nuorisossa.
Muut puolueet ymmärsivät
Kalevan väistämättä olevan Suomen seuraava pääministeri. Kun aiemmin Kalevaa
oli ylenkatsottu hänen nuoresta iästään, vaalien alla kukaan ei rohjennut
arvostella häntä, koska paikka seuraavassa hallituksessa aukeaisi vain niille,
jotka hän mukaan kutsuisi. Poliittinen keskustelu, jonka olisi kuulunut käydä
kuumana vaalien alla, hiipuikin tyystin, ja kun vain Perussuomalaiset piti
meteliä, myös äänestäjät kääntyivät ennätyksellisissä määrin Kalevan taakse.
Minua nauratti kovasti, kun
eräällä paikkakunnalla sosialidemokraattien vaaliteltalla tuli kova kiire pois
Kalevan paljastettua vasemmiston suunnitelmat väkijoukolle, joka täytti koko
torin.
”Miksi vasemmisto haluaa maahanmuuttoa kolmannesta maailmasta?” Kaleva jylisi. ”Katsokaa Ruotsiin,
Englantiin ja Ranskaan. Niissä maahanmuuttajien murskaenemmistö kannattaa
vasemmistoa. Kautta Euroopan vasemmisto on alkanut haalia itselleen uutta
kannattajakuntaa, sen jälkeen, kun vanhat työväenpuolueet onnistuivat
työväestön aseman parantamisessa! Hankkimalla maahan syrjäytyviä
maahanmuuttajia he luovat uuden, ikuisen proletariaatin, jonka toimeentulo on
täysin riippuvainen vasemmiston järjestämistä tulonsiirroista. Vasemmistoa ei
aja enää kenenkään muun kuin vasemmistopoliitikkojen itsensä etu. Ajatus
yleisestä hyvästä unohtui, kun sen saavuttaminen teki poliitikoista
tarpeettomia! Näin valta korruptoi!”
Puheesta otettu video levisi
verkossa kulovalkean tavoin. Sitä katsottiin parissa päivässä miljoona kertaa,
se tekstitettiin useille kielille, ja sekä SDP että Vasemmistoliitto peruivat
kaikki loput vaalitilaisuutensa.
Niinpä vaalipäivän tullen
suomalaiset riensivät vaaliuurnille vilkkaammin kuin koskaan aiemmin maan
historiassa. Äänestysprosentti nousi lähelle yhdeksääkymmentä. Aavistin
poliittisen maanjäristyksen koittavan, ja Kaleva, joka vaalipäivänä vetäytyi
työhuoneeseensa matematiikan pariin, aisti sen myös. Hän myönsi käyttäneensä
kaikki taitonsa saavuttaakseen joukkohypnoosin maailmanennätyksen.
Illalla 19.4.2015
Perussuomalaiset kokoontuivat jännittämään vaalien tulosiltaa. Palkinto
rehkimisestä ylitti odotukseni: Kalevan johdolla puolue voitti 109 paikkaa
eduskuntaan, murskaten sekä vasemmiston että oikeiston. Politiikan
kommentaattorit olivat jossain ällistyksen ja tyrmistyksen rajamailla, mutta
saattoihan asiaa ajatella toisinkin päin: oudon heikko tulos ainoalta
puolueelta, joka ajoi Suomen kansan etua. Mutta se silti riitti: jälleen kerran
Suomen hallitsijat samastuisivat Suomen kansaan, ei eurooppalaiseen
poliittiseen eliittiin.
Kaleva nousi puhujan
korokkeelle ja julisti riemuitseville perussuomalaisille:
”TÖMÄHTI – UUSI – JYTKY!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti